Auringonlasku

naramuIti-ili tuijotti meitä muttei antanut hyökkäyskäskyä miehilleen. Hän hymyili, enkä ollut varma mitä hänen hymynsä merkitsi.

Katsoin tarkemmin Assurnurin kasvoja. Hänen ilmeestään ei paistanut viha, ei katkeruus eikä kostonhimo. Niiden sijaan olin näkevinäni ymmärryksen hänen kasvoillaan. Menneisyytemme yhdisti meitä, eri puolille joutuneita.

Ohjakset heilahtivat Assurnurin käsissä. Hän ei pakottanut hevosia meitä päin vaan ohjasi valjakon ohitsemme. Kaviot kopisivat ja pyörät ryskyivät, kun koko osasto vaunu toisensa jälkeen ohitti meidät. Kukaan ei kohottanut keihästään meitä vastaan, kukaan ei paljastanut miekkaansa, kukaan ei edes vilkaissut meitä.

Vaunut katosivat kadunkulman taakse, ja jäimme Tukultun kanssa kahden. Hän pyyhki hikeä otsaltaan. Laskin käteni hänen olkapäälleen, ja hän nyökkäsi. Jatkoimme matkaa.

Meedialaiset ja babylonialaiset olivat edenneet sisäkaupunkiin, ja kuulimme heidän huutonsa kaupungin kaduilla. Ohitimme joitakin taistelevia osastoja muttemme liittyneet taisteluun. Suuntasimme suoraan kohti Dannun pajaa ja välttelimme vihollista parhaamme mukaan.

Kun olimme jo lähellä veljeni pajaa, näimme että Khosrin vesi oli noussut kaduille. Ruumiita makasi pitkin poikin veden peittämää toria, puoliksi veden alla. Lähdimme ylittämään toria. Vesi ulottui sääreeni. Tukultu kulki edellä miekka kädessään, ja minä tulin hänen perässään ilman asetta.

Skyyttien ryhmä istuskeli torin laidalla, missä maa oli yhä kuiva. Suurikokoisin heistä osoitti meitä sormellaan, ja hänen toverinsa remahtivat nauruun. Valtava skyytti nauroi niin että hänen toveriensa äänet peittyivät, otti keihäänsä ja kilpensä ja lähti juoksemaan suuntaamme. Vesi roiskui hänen askelissaan, kun hän lähestyi meitä.

”Pysy takanani!” Tukultu käski.

Skyytti ojensi keihäänsä jo juostessaan. Tukultu kyyristyi, odotti että hyökkääjä oli keihäänpituuden päässä, sukelsi keihään ali ja iskeytyi olkapää edellä kilpeä vasten. Skyytti otti pari haparoivaa sivuaskelta, haki tasapainoaan, ja samalla Tukultu pyörähti ympäri, kilven sivulle, upotti miekkansa miehen kylkeen ja veti sen saman tien ulos.

Skyytti tuijotti Tukultua ja rojahti veteen. Hänen toverinsa huusivat ja nousivat seisomaan.

”Juokse!” Tukultu karjaisi.

Syöksyimme torin yli niin nopeasti kuin pääsimme. Skyytit eivät saavuttaneet meitä, ja kiiruhdimme sivukadulle, heidän katseidensa tavoittamattomiin. Juoksimme varmuuden vuoksi vielä monta sataa askelta katujen sokkelossa ennen kuin hidastimme vauhtimme hölkäksi.

”Jään sinulle henkeni velkaa”, huohotin.

”Ehdit vielä maksaa velkasi takaisin”, Tukultu vastasi.

Näimme Khosrin yli, kuinka palatsit paloivat. Ihmiset hyppivät ulos ikkunoista, sotilaat taistelivat palatsirakennusten juurella, ja savupylväs kohosi korkealle Niniven ylle. Kaupunki löyhkäsi hetki hetkeltä enemmän tulelta ja kuolemalta.

Saavuimme Dannun talolle. Veljeni seisoi pajarakennuksen ovella. Menin hänen luokseen, puristin hänen kättään ja syleilin häntä. Yksi hänen orjistaan ojensi minulle miekan, isäni takoman, jonka kahvaa kiersi käärme.

Päällikkö Gabbaru, Tukultun isä, seisoi hieman etäämpänä miestensä kanssa. Tukultu riensi tarttumaan tämän käsivarsiin. Kummankin parta ja vaatteet olivat vihollisen veressä.

”Palatsialue palaa”, Gabbaru sanoi. ”Huhut kertovat, että kuningas itse sytytti palon, poltti itsensä, poikansa ja ylipäällikkö Šamaššaribnin. Meillä ei ole enää mitään puolustettavaa. On lähdettävä Ninivestä. Pohjoiskaupungissa viholliset keskittyvät palatsien ryöstämiseen, joten pohjoiset portit ovat paras tie muurien tuolle puolen.”

Meitä oli parikymmentä miestä: Gabbaru, hänen sotilaitaan, Tukultu, Dannu, muutamia Dannun orjia ja minä. Raivasimme tiemme Khosrin rantaan, romahtaneelle sillalle. Vaikka minulla oli miekka kädessäni, en joutunut käyttämään sitä, vaan Tukultu ja Dannu suojelivat minua.

Päästyämme rantaan hylkäsimme painavimmat varusteemme, sotilaat riisuivat rintapanssarinsa, mutta aseitamme emme jättäneet. Kiristimme olkavyöt entistä tiukemmin ympärillemme ja astuimme veteen. Vesi kuohui jalkojamme vasten, houkutteli menemään syvemmälle, mistä ei olisi enää paluuta.

Heittäydyin veden varaan. Kauhoin vettä käsilläni ja potkin jaloillani kaikin voimin, mutta virta oli voimakas ja arvaamaton ja pinnalla pysyminen raskasta. Olin kuitenkin kokenut uimari, uinut niin Eufratin ja Tigriin vesissä kuin suuressa meressä, ja luotin että pääsisin vastakkaiselle rannalle.

Näin, kuinka yksi Dannun orjista räpiköi avuttomana. Tartuin häneen ja yritin vetää häntä perässäni. Hän heilutteli käsiään ja jalkojaan eikä ainakaan helpottanut uimistani. Painuimme monta kertaa pinnan alle, kun virtaus tarttui meihin, ja näytti siltä ettemme edenneet juuri lainkaan.

”Potki jaloillasi!” käskin orjaa. ”Potki minkä voit!”

Orja rauhoittui ja alkoi potkia vauhtia. Huomasin vasta nyt, että veteen ympärillämme putosi nuolia. Yksi nuolista osui Gabbarun mieheen, joka ui aivan minun ja orjan vieressä, ja tämä upposi kuin kivi. Kuolemankauhu painoi jäsenissäni.

Meedialaiset odottivat rannalla. He survoivat keihäänsä ensimmäisiin Gabbarun miehiin, jotka pääsivät yli. Nämä eivät kuitenkaan pysähtyneet vaan rynnivät verta vuotaen rantaan, uhrasivat itsensä, jotta heidän toverinsa pääsisivät rantautumaan. Meedialaisten riviin syntyi aukko keskelle.

Päästin irti auttamastani orjasta ja valmistauduin nousemaan maihin. Vedin miekan vyöstäni, tavoittelin pohjaa jaloillani ja löysin kadun kiveyksen, jolle joki oli tulvinut. Meedialaiset tuijottivat minua vesirajasta.

Se, mitä seuraavaksi tapahtui, on muistoissani kuin pahaa unta, punaisen sumun verhoamaa painajaista. Nuori meedialainen hyökkäsi minua vastaan, mutta Dannu sivalsi miekalla hänen kaulansa auki. Gabbaru sai miekan rintaansa. Tukultu juoksi isänsä luo ja tappoi tämän surmaajan, jonka kädestä lensi keihäs ja upposi Dannun selkään. Arpinaamainen meedialainen hyökkäsi haavoittuneen veljeni kimppuun ja survaisi keihäänsä tämän kyynärvarren läpi. Orja, jonka olin auttanut joen yli, ryntäsi Dannun rinnalle ja pisti keihäänsä arpinaaman kylkeen. Jostain lensi nuoli ja lävisti orjan kaulan. Orja kaatui maahan veljeni viereen. Meedialaiset perääntyivät.

”Kiitos”, Dannu kuiskasi kuolleelle orjalle ennen kuin sulki silmänsä.

piirityssotaa


Seuraavaan lukuun