Illankoitto

nebukadressarRakennusmestarit olivat valmistautuneet Khosrin ylitykseen. He juoksivat paikalle mukanaan kantajaorjia, aaseja ja muuleja. Jokainen sotilas sai kellukkeekseen täyteen puhalletun siannahan. Muutamat miehet kantoivat ryöstetyistä taloista tuoleja ja pöytiä, joista rakensivat itselleen yksinkertaisia lauttoja.

Nebukadressar astui pienelle lautalle. Mestarit olivat suunnitelleet sen varta vasten tähän tarkoitukseen. Lautalla oli istuin kuninkaanpoikaa varten, yksinkertainen peräsin ja sivuilla ohuet köydet. Uivien miesten oli määrä tarttua köysiin ja vetää herransa joen yli.

Joukko lähti ylittämään Khosria. Tulviva vesi virtasi voimakkaasti, eikä uiminen ollut helppoa edes kellukkeiden avulla. Miesten päät painuivat pinnan alle ja nousivat taas. He haukkoivat henkeään, räpiköivät kuin linnunpojat, yskivät ja pärskivät. Joku lipsautti siannahan käsistään, upposi veteen eikä noussut enää.

”Uikaa, sorsat!” assyrialaiset huusivat vastarannalta.

”Uikaa kuin kivet, te Mardukin äpärät!” kovaäänisin karjaisi, ja hänen toverinsa rähähtivät nauramaan.

Nebukadressar näki, kuinka assyrialaiset kerääntyivät riviksi palatsille johtavan portaikon alapäähän. Vihollissotilaat ojensivat keihäänsä kohti vettä.

Parikymmentä assyrialaista erosi tovereistaan ja meni portaikon sivulle kiinnitettyjen koriveneiden luo. He astuivat veneisiin, irrottivat ne rannasta ja suuntasivat jokea ylittäviä uimareita päin. Babylonialaiset huusivat kauhusta nähdessään vihollisten lähestyvän.

Ensimmäiset assyrialaiset ehtivät babylonialaisten kohdalle. He pistivät keihäillään veneiden laitojen yli, puhkoivat siannahkoja ja lävistivät uimareita. Babylonialaiset yrittivät paeta parhaan kykynsä mukaan, jotkut irrottivat otteensa kellukkeista ja sukelsivat, toiset tarrautuivat entistä tiukemmin siannahkapalloihin ja potkivat jaloillaan vauhtia.

”Kaatakaa veneet!” Nebukadressar ärjäisi. ”Älkää päästäkö niitä lähemmäs!”

Pari babylonialaista onnistui uimaan kiikkerän veneen juurelle, käytti virtausta hyväkseen ja työnsi veneen kumoon vastavirtaan. Assyrialaiset kaatuivat veteen. Ne, jotka pääsivät takaisin pintaan, saivat keihäästä kaulaansa tai kasvoihinsa.

Pian loputkin veneet onnistuttiin työntämään nurin. Babylonialaiset lähestyivät Khosrin vastarantaa vääjäämättä.

uimari

Nebukadressar otti keihäänsä ja kilpensä ja nousi seisomaan lautallaan. Hän käänsi peräsintä ja ohjasi lautan kohti assyrialaisryhmityksen keskustaa. Kun hän oli enää askeleen mitan päässä rannasta, hän löi edessään olevan puolustajan keihään syrjään ja hyppäsi.

Kuninkaanpoika iski keihäällään oikealle, puolusti kilvellään vasemmalta, pyörähti ympäri, pisti eteen ja heti perään taakse ja raivasi hetkessä aukon assyrialaisten keskelle. Hänen miehensä nousivat rantatasanteelle, ja hän puolusti heitä. Pian miehiä oli tasanteella kaksi, sitten neljä, eivätkä assyrialaiset kyenneet ajamaan heitä virtaan.

Babylonialaiset nousivat maihin kaikkialla. He ajoivat vihollisensa pois alatasanteelta ja ylös portaita. Puolustajat taistelivat jokaisesta portaasta. Heidän ruumiinsa kaatuivat kasoiksi, joiden yli hyökkääjien oli kiivettävä päästäkseen eteenpäin.

Kun puolustajia oli jäljellä enää harvoja, he kääntyivät pakoon. Babylonialaiset kunnioittivat heidän sinnikkyyttään eivätkä lähteneet takaa-ajoon. Monet miehistä rojahtivat portaille, toiset nojailivat reisiinsä, jotkut oksensivat pelosta ja rasituksesta. Haavoittuneet huusivat apua, ja heidän toverinsa riensivät sitomaan heidän haavojaan.

Nebukadressarin upseerit kerääntyivät hänen ympärilleen kuullakseen hänen käskynsä.

”Yksi joukkue menee vanhaan palatsiin”, Nebukadressar sanoi. ”Muut seuraavat minua uuden palatsin luo. Tahdon Sin-šar-iškunin elävänä!”

Vanhin upseeri erotti miehensä muista ja meni sisään vanhan palatsin portista. Muut jatkoivat Nebukadressarin perässä syvemmälle palatsialueelle.

Jonain toisena päivänä miehet olisivat ihastelleet ympäröivää loistoa. He ohittivat korkeita temppeleitä, palmujen reunustamia puutarhalampia, koristeellisia hautasteeloja ja ylpeäkasvoisia jumalankuvia. Leijonat ja alkuhärät vartioivat teitä ja portteja. Ne tuijottivat tunkeilijoita iäisillä silmillään, mitään näkemättä.

Uuden kuninkaanpalatsin portilla savu leijui tulijoita vastaan. Nebukadressar näki, että liekit löivät ulos palatsin alemmista ikkunoista.

”Ehtikö joku tänne ennen…” hän aloitti.

Nebukadressar ei saanut lausettaan loppuun, kun joukko veren tahrimia nuorukaisia juoksi esiin palatsin nurkan takaa. Heidät tunnisti babylonialaisiksi sotisovista ja parroista, jotka oli leikattu lyhyiksi sipparilaiseen tapaan.

”Herrani kuninkaanpoika”, joukon johtaja henkäisi ja pudottautui polvelleen Nebukadressarin eteen.

”Mistä te tulitte?” kuninkaanpoika kysyi. ”Sytytittekö palatsin palamaan?”

”Emme tekisi sellaista, herrani”, nuori upseeri sanoi. ”Emme ilman korkeamman tahon käskyä. Ehkä assyrialaiset itse sytyttivät palatsinsa.”

”Mitä teette täällä?” Nebukadressar kysyi. ”Kuinka ehditte palatsille ennen meitä?”

”Hyökkäsimme muuria vastaan ensimmäisten joukossa. Kiipesin tikkaita ylös muurille miesteni kärjessä, karkotin vihollisen ja laskeuduin alas kaupunkiin.”

”Mikä on nimesi?”

”Nergal-šar-usur”, nuorukainen vastasi.

 


Seuraavaan lukuun