Kuunvalo

nebukadressarKuninkaanpalatsin edessä Nebukadressar viittasi päälliköitään tulemaan luokseen.

”Lähdemme ajamaan takaa Šamaššaribniä”, hän sanoi. ”Hän ei saa päästä ulos kaupungista! Assyrian kuningassuvusta on tehtävä loppu tänä yönä.”

Päälliköt nyökkäilivät innokkaina. Monet halusivat kunniaa sodan päättämisestä, ja nekin, jotka eivät välittäneet kunniasta, tahtoivat että sota päättyisi.

Nebukadressar lähti puolijuoksua kohti pohjoista, missä palatsimuuri kohosi. Hänen miehensä seurasivat häntä, päälliköt lähimpänä. Nergal-šar-usur kulki kuninkaanpojan rinnalla, eikä tämä käskenyt nuorta upseeria luotaan.

”Herrani, tunnetteko Šamaššaribnin jos näette hänet?” Nergal-šar-usur kysyi.

”Pitkä, laiha mies, jolla on luonnottoman mustat silmät”, Nebukadressar vastasi. ”Hänen kasvoissaan näkyvät Assyrian kuninkaiden piirteet. Tunnen ne vaikka manalan loukossa.”

Pienellä aukiolla palatsimuurin lähellä makasi kuolleita assyrialaisia. Päästyään aukion reunaan Nebukadressar näki, että kaatuneet olivat nuolten lävistämiä. Hän vilkuili ympärilleen muttei nähnyt jousimiehiä.

”Yksi elää vielä!” eräs sotilaista huudahti ja potkaisi maassa makaavaa assyrialaista. Tämä voihkaisi.

Nebukadressar kiiruhti haavoittuneen luo. Hän kumartui tämän puoleen.

”Kuljitko Šamaššaribnin kanssa?” hän ärjäisi niin, että sylkeä lensi assyrialaisen kasvoille.

”Miksi puhuisin sinulle?” haavoittunut kysyi. ”Tapa minut, mutta en puhu.”

Nebukadressar nauroi, ojensi keihäänsä sotilaalleen ja paljasti miekkansa.

”Luuletko, että keinoni loppuvat? Pian saat tuntea, mitä todellinen kipu on!”

Hetken kuluttua assyrialainen oli paljastanut, että Šamaššaribni eteni kohti Sîn-porttia. Tämä oli kulkenut miehineen aukion halki vain hetki sitten, ja Nebukadressar tavoittaisi heidät, jos pitäisi kiirettä.

Nebukadressar työnsi miekkansa assyrialaisen rintaan. Tämän huulilta pääsi helpottunut huokaus, kun henki pakeni pimenevälle yötaivaalle.

”Kuu laskee pian, emmekä näe vihollista tässä valossa”, Nergal-šar-usur huomautti.

”Kyllä näemme”, Nebukadressar sanoi ja heilautti kättään pohjoiskaupungin suuntaan.

Niniven pohjoinen kaupunginosa oli ilmiliekeissä. Tuli kohosi patsaana talojen ylle, imi ilman kaduilta ja hehkui lämpöä satojen askelten päähän. Loimu valaisi korttelit pohjoisporteilta palatsialueelle asti. Rakennukset rätisivät ja paukahtelivat, ja monet niistä sortuivat kuumuudessa.

”Tässä valossa näemme jokaisen vihollisen, joka yrittää ryömiä piiloon”, Nebukadressar sanoi. ”Ninivestä ja sen asukkaista ei jää jäljelle mitään, ei edes muistoa.”

Nebukadressar miehineen juoksi Sîn-portin suuntaan. Rakennukset olivat monin paikoin romahtaneet kadulle, ja babylonialaisten piti harppoa savitiilimurskan ja kivilohkareiden yli. He pyyhkivät tuhkaa ja nokea kasvoiltaan ja kompastelivat raunioihin ja kaatuneisiin, mutta eivät hidastaneet vauhtiaan.

Keihäsmiesten joukkue ryntäsi Nebukadressarin eteen. Hän kohotti keihäänsä ennen kuin tunnisti sotilaat meedialaisiksi.

Kuninkaanpoika tarttui ohi juoksevaan meedialaiseen.

”Oletko nähnyt assyrialaisten etenevän portille päin?” hän kysyi.

Meedialainen ravisti Nebukadressarin käden harteiltaan. Hän katsoi ylös, ja hänen silmänsä laajenivat, kun hän tunnisti kuninkaanpojan.

”Heitä meni tästä äsken suuri osasto”, meedialainen sanoi. Hän puhui arameaa yllättävän hyvin. ”He kulkivat suoraan kohti tulta.”

”Montako heitä oli?”

”Ehkä joitakin satoja. Ette kai aio seurata?”

Nebukadressar nyökkäsi.

”Riivattukaan ei mene tuon pätsin läpi”, meedialainen henkäisi.

”Me menemme”, Nebukadressar sanoi ja viittasi miehiään eteenpäin.

Miesjoukko kääntyi Sîn-portille johtavalle leveälle kadulle. Assyrialaisten ja sagartialaisten ruumiita makasi heidän edessään. Itse porttia ei näkynyt, se peittyi savuun. Näytti kuitenkin siltä, että tulen pyörteet väistyivät tieltä ja reitti portille avautui.

Nebukadressar kumartui kaatuneen sagartialaisen puoleen ja laski kätensä tämän kaulalle. Iho oli yhä lämmin, vaikka veren sykettä ei enää tuntunut suonissa. Šamaššaribnin täytyi olla lähellä.

 


Seuraavaan lukuun