Aamu

samassaribniNiniven puolustajat oli kutsuttu aseisiin, ja vain harva mies oli lepovuorossa sinä päivänä. Kaikki merkit viittasivat siihen, että meedialaiset, babylonialaiset ja muut viholliskansat valmistautuivat ratkaisevaan hyökkäykseen muureja vastaan. Niinpä Assyrian päälliköt olivat koonneet miehensä muureille ja kaupunkiin ja järjestäneet heidät neljään osastoon.

Ensimmäiseen, muurinharjaa miehittävään puolustusriviin kuului tähystäjiä, tikkaidenkaatajia, jousiampujia ja keihäsmiehiä. Monilla heistä oli edessään kiviä ja savitiiliä, joita pudottaa hyökkääjien niskaan, toiset olivat ryhmittyneet pikisaavien ympärille, ja jotkut kantoivat käsissään soihtuja. Muureja puolustava osasto oli kaikkein suurin ja sen tehtävä kenties merkittävin, kun vihollinen kävisi hyökkäykseen.

Toisen osaston miehet odottivat vihollista porttien luona, korkeiden kilpien riveinä, pitkät keihäät käsissään. Kilpiriveihin oli kerätty väkevimmät soturit, jotka voisivat työntää suurenkin vihollisjoukon ulos murretusta portista. Heidän takanaan seisoi lingonpyörittäjiä valmiina viskomaan kiviä kilpimuurin yli hyökkääjien päälle. Myös rakennusmestareita ja rakentajia seisoi portilla valmiina korjaamaan vauriot, joita vihollisen muurinmurtajat aiheuttaisivat.linkomiehet

Kolmas osasto suojasi tärkeimpiä sisäkaupunkiin johtavia katuja. He pitivät keihäänsä valmiina niin muurien yli hyökkäävää pääjoukkoa kuin porttien läpi tunkeutuvia ja muurien ali kaivautuvia iskuosastoja vastaan. He tiesivät olevansa viimeinen puolustuslinja ennen kuin viholliset pääsisivät heidän perheidensä kimppuun, ja olivat vannoneet valan Assur-jumalalle kuolevansa ennemmin kuin päästävänsä vihollisen kaupunkiin.

Neljäs joukko puolusti palatsialuetta, kuningasta ja Khosr-joen rantaa. Tämä osasto oli pienin ja koostui lähes yksinomaan henkivartiokaartin sotilaista. Jos viholliset pääsisivät palatsien luo, taistelu olisi jo hävitty ja henkivartijoiden tehtävä olisi surmata kuninkaallinen perhe ennen kuin vieras keihäs häpäisisi pyhän veren.

Šamaššaribni, Assyrian sotajoukkojen ylipäällikkö, seisoi läntisellä muurinosalla, Kalustoportin yläpuolella, aurinko selkänsä takana ja babylonialaisten suuri sotajoukko silmiensä edessä. Hän katsoi vallihaudan ja kapean kannaksen yli Tigris-joelle, missä sotilaat kuhisivat kuin muurahaiset keossa. Hän pyöritteli päätään ja puri hampaitaan nähdessään, kuinka babylonialaiset järjestyivät hyökkäysvalmiuteen.
Kilpirivi.jpg

Muurinosan päällikkö kiiruhti pohjoisesta Kalustoportin luo.

”Herrani komentaja”, päällikkö sanoi päästyään Šamaššaribnin eteen. ”Laituriportilla on ongelmia. Teidän olisi paras tulla katsomaan.”

Šamaššaribni seurasi päällikköä muuria pitkin pohjoiseen. Hän katsoi kohti Laituriporttia ja mietti, mikä saattoi vaatia hänen välitöntä huomiotaan. Savua ei noussut portilta tai kaupungista, eivätkä vihollisjoukot olleet lähteneet missään liikkeelle vaan odottivat komentajiensa käskyä.

Matkalla he kulkivat Aavikkoportin varustusten yli, missä babylonialaisten ensimmäinen hyökkäys oli romahduttanut osan muuria joitakin viikkoja sitten. Rakennusmiehet sekoittivat laastia ja muurasivat uusia tiiliä korottaakseen muuria siellä, missä se oli sortunut pisimmän matkan. Murtuneen kohdan takana, kaupungin sisällä, oli keihäsmiesten yksikkö valmiina ottamaan vastaan vihollisen, jos se yrittäisi sitä kautta Niniveen.

Kun Šamaššaribni pääsi Laituriportin luo, hän ymmärsi miksi muurinosan päällikön hätä oli niin suuri. Babylonialaiset olivat rakentaneen Khosr-jokeen padon muurien ja vallihaudan väliselle alueelle. Kuolleita ja kuolevia vihollissotilaita näkyi padon ympärillä, nuolia vatsassaan, jaloissaan ja käsivarsissaan.

”Miten he pystyivät patoamaan joen silmiemme alla?” Šamaššaribni kysyi. ”Eivätkö miehet huomanneet liikettä tai kuulleet rakentamisen ääniä? Miksi ette hyökänneet heidän kimppuunsa, kun rakennustyöt olivat vielä kesken?”

”En ymmärrä”, muurinosan päällikkö vastasi. ”Kun aamu koitti, pato oli ilmestynyt jokeen. Babylonialaiset parveilivat sen ympärillä. Ammuimme heitä ja he vetäytyivät. Joka tapauksessa pato on nyt paikallaan, ja sen hajottaminen ilman suuria miestappioita on mahdotonta.”

Maan muoto oli padolle ihanteellinen. Vesi kertyi etelässä ja pohjoisessa kohoavien kukkuloiden, padon ja Laituriportin väliin. Vedenpinta voisi pahimmillaan nousta aina Laituriportin puoliväliin asti.

”He yrittävät romahduttaa portin”, Šamaššaribni sanoi. ”Meidän on ohjattava vesi pois.”

”Jos avaamme tulvaportit, veden paine porttia vasten vähenee”, muurinosan päällikkö sanoi. ”Mutta silloin Khosr tulvii sisällä kaupungissa.”

”Tehkää niin!” Šamaššaribni komensi.

Ennen kuin päällikkö ehti lähteä jakamaan käskyjä, viestipoika juoksi muuria pitkin ja heittäytyi Šamaššaribnin jalkojen juureen.

”Herrani komentaja”, hän huohotti. ”Kuningas kutsuu teitä luokseen.”

Šamaššaribni hieraisi väsymyksen silmistään, katsoi vielä kerran babylonialaisten rakentamaa patoa ja kääntyi sitten muurinosan päällikön puoleen.

”Lähden tapaamaan kuningasta”, hän ilmoitti. ”Huolehtikaa, että vihollinen ei pääse Niniveen tätä kautta!”

Päällikkö nyökkäsi.

 


Seuraavaan lukuun