Pimeys

samassaribniAssyrialaiset kompuroivat yksitellen esiin savun seasta. He kerääntyivät Šamaššaribnin ympärille, Sîn-portin juurelle. Vihollisia ei näkynyt portin kummallakaan puolella. Pilvet lipuivat kuun eteen, ja muurien ulkopuolella vallitsi pimeys. Savu kaupungin sisällä oli niin sakeaa, että oli vaikea nähdä kuuttakymmentä askelta pitemmälle.

Tuulenpuuska kulki muurinviertä pitkin. Se kiersi katuja, tunkeutui avoimista ovista sisään taloihin ja puhalsi tulen monin paikoin sammuksiin. Haavoittuneet saivat viileästä ilmavirrasta hetken lohdun, ja kuolevat antoivat henkensä tuulen vietäväksi. Puhuri työnsi savuverhoa edellään, ja missä se kävi, savu oheni harmaaksi harsoksi.

Savun takaa paljastui babylonialaisten keihäsosasto.

Babylonialaiset marssivat suoraan kohti Šamaššaribnin vähäistä joukkoa. He eivät kiirehtineet vaan askelsivat rauhassa, miltei yhtä tahtia, kohottivat keihäänsä ja valmistautuivat taisteluun. Heidän kasvonsa olivat veren tahrimat ja partansa kärventyneet, mutta he eivät osoittaneet pelkoa tai väsymystä.

Šamaššaribnin vieressä seisova upseeri tarttui herransa viitanliepeeseen.

”Se on kuninkaanpoika”, upseeri sanoi. ”Nebukadressar, Nabopolassarin poika, johtaa vihollisia! Olen varma siitä!”

Šamaššaribni viittoili miehiään juoksemaan ulos portista. Porttikäytävään tuli hetkeksi ahdasta, kun kymmenet miehet yrittivät yhtaikaa päästä läpi. He juoksivat portin läpi sillalle, ylittivät sen ja etenivät vallihaudan pohjoispuolella aukeavalle ruohokentälle. Muutama keihäs jäi vartioimaan porttia ja siltaa, ja Šamaššaribni kokosi muut eteensä puolikaareen.

He olivat pettureita nyt, kansansa ja kaupunkinsa hylänneitä karkureita. He olivat seuranneet miestä, joka ei ollut istunut Niniven valtaistuimella, ottanut Ištarin kättä käteensä tai uhrannut Assurille pyhätössä. He eivät tienneet, katsoisivatko jumalat ja esi-isien henget heidän pakenemistaan suopeasti. Mutta mitä muuta he olisivat voineet tehdä kuin lähteä kaupungista?

Šamaššaribni puhui miehilleen.

”Takanani pimeydessä on vihollisleiri, ja edessäni Niniven rauniot yhä kytevät. Molemmissa suunnissa on murhetta ja kuolemaa. Mutta vain yhdessä suunnassa odottavat toivo ja tulevaisuus. Assyrian sotilaiden täytyy murtautua meedialaisten saartorenkaan läpi, muuten kansamme on tuomittu! Kotimme ja kaupunkimme on menetetty, niiden puolesta ei kannata enää taistella. Mutta maanne, kansanne ja jumalanne puolesta voitte yhä jatkaa taistelua. Teidän on jäätävä henkiin kansanne vuoksi!”

Miehet vilkuilivat portin suuntaan huoli kasvoillaan. Šamaššaribni tiesi, ettei Nebukadressar sotilaineen ollut enää kaukana.

”Minne te menettekään, en voi seurata”, hän jatkoi. ”Minun on uhrattava itseni puolestanne, sillä todellinen soturi uhrautuu suuremman tarkoituksen vuoksi. Kun pääsette meedialaisten ohi, etsikää kaikki pakolaiset, jotka lähiseuduilta löydätte, suojelkaa heitä ja suunnatkaa Harraniin. Rakentakaa sinne uusi Ninive ja puolustakaa Assyrian jäänteitä! Ajan myötä voimanne riittävät valloitusretkiin, ja ehkä jonakin päivänä kuningas istuu taas Niniven valtaistuimella.”

Sotilaat karjuivat, tömistivät maata jaloillaan ja paukuttivat keihästä kilpeen. Heidän suosionosoituksensa kohosivat yötaivaalle ja kaikuivat kaupungin muureista. He eivät välittäneet siitä, että meedialaisten täytyi kuulla heidän huutonsa. He lopettivat vasta kun Šamaššaribni kohotti kätensä.

”Tästä eteenpäin olette omillanne!” Šamaššaribni ilmoitti. ”Minä menen Sîn-porttiin ja viivytän vihollista. Kenties saan kastaa keihääni itsensä Nebukadressarin vereen!”

Šamaššaribni käveli miesjoukon läpi. He tuijottivat hänen selkäänsä ja lähtivät sitten kohti pimeää pohjoista, kilvet koholla ja keihäät tanassa. He hakeutuivat rivimuodostelmaan ilman erillistä käskyä, etenivät hieman kyyryssä ja varovaisin askelin.

Sîn-portin aukko kohosi Šamaššaribnin edessä. Hän viittasi porttia vartioivia miehiään väistämään ja astui porttikäytävään. Babylonialaiset olivat jo aivan portin edessä. Nebukadressar asteli heidän kärjessään.

 


Seuraavaan lukuun