Aamupäivä

sumiSumi seisoi äitinsä talon ovella. Hän haistoi ilmassa vieraan tuoksun ja näki, kuinka hiekkapöly nousi kadusta. Auringon valo siivilöityi pölyn läpi, niin että maailma oli pikemminkin punaruskea kuin kirkas ja valkea. Punerva sävy peitti Niniven taloja kaikkialla, mihin Sumi katsoi.

Hän kohotti katseensa talojen yli pohjoisiin palatseihin ja temppelitorneihin. Jossain noiden rakennusten juurella virtasi Khosr, ja Khosrin varrella sijaitsi seppä Dannun paja. Sumin ajatukset eksyivät Naramuun, joka varmaan tälläkin hetkellä työskenteli veljensä pajassa, takoi kuumaa rautaa, muotoili miekanteriä ja keihäänkärkiä miehille muureilla.puolustajat

Naramu ei seissyt muureilla sotilaiden kanssa. Hän ei ollut heidän kaltaisensa, verenhimoinen tappaja, vaan hänellä oli hyvä sydän, joka kykeni punnitsemaan asioiden suhteita. Hän ei surmaisi viatonta, ei edes vahingossa, sillä hänen sydämensä ohjaisi kaikkia hänen toimiaan.

Sumi muisti päivän, jona oli kohdannut Naramun ensimmäistä kertaa. He olivat olleet orjia, meedialaisten mukaansa ryöstämiä, kaikkensa menettäneitä ja vailla kotia. He olivat kävelleet orjakaravaanissa kädet kahlittuina, tunnista toiseen ja päivästä toiseen, kunnes nahka irtosi heidän jalkapohjistaan.

Erään kerran he pysähtyivät kukkuloiden väliin. Vartijat käskivät orjia istumaan ja antoivat heille vettä ja leipää. Sumilla oli nälkä ja hän söi nopeasti. Ruokailtuaan hän tuijotti kukkuloita edessään.

Silloin vieressä istuva poika kumartui Sumin puoleen ja tarjosi hänelle palaa omasta leivästään. Sumi oli liian nälkäinen, jotta olisi voinut kieltäytyä. Hän nappasi leipäpalan pojan kädestä, kääntyi pois ja söi.

Järsiessään leipää Sumi ajatteli poikaa, joka oli osoittanut ystävällisyyttä häntä kohtaan. Hän tiesi, että maailma oli paha paikka. Mutta onneksi kaikki ihmiset eivät olleet pahoja ja itsekkäitä vaan joukossa oli myös lempeitä ja hiljaisia, sellaisia jotka tahtoivat toisille hyvää.

Siitä päivästä lähtien Naramu oli ollut hyväntuoja Sumin elämässä. Hän oli ollut tämän seurana Babylonissa silloin, kun ajat olivat vaikeita, ja vienyt tämän vapauteen juuri silloin, kun olo oli käynyt sietämättömäksi. Sumi tunsi Naramua kohtaan kiitollisuutta muttei yksinomaan sitä. Hän tunsi, että Naramu oli ainoa ihminen, joka todella saattoi ymmärtää häntä.

Mitä muutakaan tekemistä Sumilla olisi tällaisena päivänä kuin lähteä tapaamaan Naramua? Auringon hohde kävi paahteeksi, aamupäivän pöly laskeutui, ja taivas kimalsi lasuurikattona Niniven yllä. Äiti oli lähtenyt eikä Sumilla ollut mitään syytä jäädä kotiin odottamaan, josko viholliset jo tänään pääsisivät muurien läpi kaupunkiin.

 


Seuraavaan lukuun